top of page
Eurolohi tarjoilee tuoretta lohiruokaa. Tuoreus on laatua

TUOREUS ON LAATUA

TERVETULOA
EUROLOHEEN

PALVELEMME TAMPEREEN KAUPPAHALLISSA YMPÄRI VUODEN

SEKÄ TAMMELANTORILLA JA LAUKONTORILLA KESÄKAUDELLA

MEIDÄN TARINAMME

Eurolohi on Tamperelainen ravintolaketju, joka tarjoilee asiakkailleen tuoretta, laadukasta ja terveellistä lohiruokaa kolmessa ravintolassaan Kauppahallissa, Tammelantorilla ja Laukontorilla. Jo vuonna 1993 Tammelantorille perustetun ravintolan pääraaka-aineena toimii hyvin ohueksi leikattu lohi parilalla paistettuna ja Eurolohen omalla reseptillä maustettuna. Annoksiin vaihtelevuutta tuovat erilaiset raaka-aineet ja kastikkeet, mutta tuoreus ja raikkaus on jokaisen annoksen kantava voima. 

Myöhemmin Eurolohi on laajentunut ja palvelee nyt ympäri vuoden Tampereen Kauppahallissa, sekä kesäkaudella molemmilla Tampereen suosituilla kesätoreilla, Tammelantorilla ja Laukontorilla. Kauppahallin tunnelmallinen miljöö on ollut loistava paikka kehittää toimintaamme ja Kauppahallissa onkin Eurolohen kattavin menu, joka sisältää tuttuja klassikko annoksia sekä uudempia annoksia, jotka yhdistelevät useamman maan ruokakulttuuria Eurolohen omalla twistillä. Tule tutustumaan ja maistamaan Tampereen parhaita lohiannoksia!

Eurolohi Tammelantori

SUOSITUIMMAT ANNOKSEMME

Kaikki annoksemme ovat lohiannosten aatelia,

mutta vähintään nämä asiakkaiden suosikit kannattaa testata!

Lohihampurilainen

PARILOITU LOHI

Tässä annoksessa meidän herkullinen ohueksi leikattu pariloitu lohi tarjoillaan lohkoperunoiden tai riisin kanssa raikkaalla salaatilla ja omilla herkullisilla kastikkeillamme höystettynä. Eikä taatusti jää nälkä!  

Lohitacot

LOHIHAMPURILAINEN

Lohihamppari, meidän legendaarisin annoksemme, on ollut asiakkaiden suosikki Tammelantorilla jo yli 30 vuoden ajan. Ohueksi leikattu lohi paistuu Eurolohen parilalla ja tarjoillaan salaatin ja kastikkeiden kanssa mehevän sämpylän välissä. Tämä herkku vie kielen mennessään!

pariloitu lohi

LOHITACOT

Lohitacot on uusimpia innovaatioitamme, ja tätä herkkua onkin tarjolla ainoastaan Tampereen Kauppahallin Eurolohella. Pehmeän tacokuoren sisälle kätkeytyy ihania meksikolaisia makuja yhdistettynä meidän herkulliseen pariloituun loheen sekä tuliseen chilimajoneesiin. Parempia tacoja et löydä!

AUKIOLOAJAT

KAUPPAHALLI

Kauppahallin  Eurolohi palvelee vuoden ympäri kiinteillä aukioloajoilla.

 

MAANANTAI - PERJANTAI

10:30 - 18:00* 

 

LAUANTAI

11:00 - 16:00*

​

SUNNUNTAI

Suljettu

​

                                                                         

*Keittiö suljetaan 30min ennen ravintolan sulkeutumista

TAMMELANTORI

Tammelantorin  Eurolohi on siirtynyt talvitauolle. Kiitos kaikille asiakkaille mahtavasta kesästä ja torilla tavataan taas huhti/toukokuussa 2024.   

                                           

                                    

Tarkemmat kesäkauden avaus ja lopetus päivät ilmoitetaan sosiaalisessa mediassa. 

​

​

​

​

​

​

​

LAUKONTORI

Laukontorin Food Truck

on siirtynyt talvitauolle.

Kiitos asiakkaille mahtavasta kesästä!

Avaamme jälleen touko/kesäkuussa 2024!

​

​

​

Laukontorin Food Truck on

mahdollista tilata

yksityistilaisuuksiin talvikaudella.

Mikäli suunnittelet yrityksen

virkistyspäivää tai muuta isompaa ulkoilmatapahtumaa,

kurkkaa lisätietoa alla olevasta linkistä

​

​

HALUAISITKO KUULLA ENSIMMÄISTEN JOUKOSSA UUSIMMISTA

ANNOKSISTAMME, EDUISTA SEKÄ ARVONNOISTA?

SEURAA MEITÄ SOMESSA

  • Instagram
  • Facebook

@eurolohiofficial

Tampereen Eurolohi

TILAA UUTISKIRJEEMME

Kiitos osallistumisesta postituslistallemme!

bottom of page